Keskiajan lääkkeet

Keskiajan lääketiede perustui Pohjolassakin antiikin auktoreiden kuten Hippokrateen, Plinius vanhemman ja Galenoksen kirjoituksille. Terveyden ja sairauden ytimessä oli neljän ruumiinnesteen, veren, keltaisen sapen, mustan sapen ja liman, tasapaino. Jos nesteet eivät olleet tasapainossa, ihminen sairastui. Tähän tasapainotilaan vaikuttivat ruokavalio, tähtien ja planeettojen liikkeet, säätila ja ihmisen luonteenlaatu.

Kaiken taustalla oli antiikissa muotoiltu ajatus neljästä alkuaineesta, joista kaikki olevainen koostui: tulesta, vedestä, maasta ja ilmasta. Riippuen eri elementtien sekoitussuhteesta asiat olivat joko kylmiä tai kuumia ja kuivia tai kosteita. Esimerkiksi kaalin ajateltiin olevan vaarallisen kylmää ja kosteaa, ja sen haitallisista ominaisuuksista päästiin keittämällä kaali, jolloin sen kylmyys väheni.

Yliopistollinen lääketieteen koulutus keskittyi Euroopassa Bolognan yliopistoon. Pohjolassa koulutetut lääkärit olivat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia. Vuonna 1522 ruotsalainen birgittalaisveli Peder Månsson kuvasi kirjassaan Läkebok Ruotsin oloja seuraavasti:

”Se Ruotsin saattaa suureen häpeään ja turmioon,
kun taudin tullessa ain’ tartutaan vain lapioon.
Ei kukaan hoitokeinoja käy koskaan tuumaamaan,
ja joukot orpojen ja leskien näin kasvaa vaan.
Ei lääkäriä yhtäkään lie tässä valtakunnassa,
miss’ ruokakin on kehnoa ja liikaa suolassa,
ei liioin ketään oppinutta kirurgian tuntijaa.
Sen sijaan monenmoista tääll’ on onnenonkijaa,
joill’ on oppinansa hölynpöly ja sen päätelmät,
ja heiltä hoitamatta jää jo rakot pienemmät.
Siks’ lähetti Kuningas kunnon miehiä kotimaan,
niin kuin neuvoin minäkin, lääketiedettä oppimaan.”
(suom. Aarno Forsius)

Vaikka koulutettuja lääkäreitä oli siis tuskin ollenkaan, ei Pohjolassa oltu täysin vailla lääketieteellistä osaamista. Luostarit ja konventit tarjosivat sairaanhoitoa, ja niiden asukkaat olivat perehtyneet lääketieteeseen. Luostareiden ulkopuolella toimi partureita ja kuppareita, joiden tehtäviin kuului ruumiinnesteitä tasapainottanut suoneniskentä, rohtojen valmistaminen ja leikkausten tekeminen. Joukkoon mahtui tosin myös huijareita, kuten veli Peder varoitteli.

Keskiajan Ruotsissa ja Suomessa sen osana oltiin tietoisia epäpätevien lääkäreiden vaaroista. Vuonna 1486 Savolahden (Mikkelin) kirkkoherra Thomas Olavi haki Roomasta synninpäästöä, koska hän oli tapellut renkinsä Jaakobin kanssa. Renki oli kuristanut pappia ja pappi oli purrut renkiä sormeen. Myöhemmin rengin koko käsi turposi ilmeisestikin verenmyrkytyksestä ja ”taidossa vähäisesti kokenut lääkäri” (cirogicus minime in arte expeditus) leikkasi sen irti, mikä johti Jaakobin kuolemaan.

Alla kerron videolla hieman lääketieteestä ja lääkeaineista keskiajan Suomessa:

Suomen osalta keskiajan tärkeimmät lääketieteelliset lähteet ovat Naantalin luostarin kirjaan sisältyvä Naantalin luostarin yrtti- ja lääkekirja 1440-luvulta ja Mikael Agricolan Rucouskiriassa (1544) julkaisemat terveysohjeet. Alla on listattu lääkekasveja ja niiden käyttöä kummankin teoksen pohjalta. Osa kasveista on hyvin myrkyllisiä, enkä suosittele kokeilemaan reseptejä kotona. Mikael Agricola itse eli arviolta 47-vuotiaaksi, vaikka luultavasti noudatti tarkkaan omia terveysohjeitaan.

 

Lääkeaineet

Aaloe
Ks. suitsuke

Fenkoli

Galanganjuuri

Inkivääri

Katajanmarja
Naantalin yrttikirjan mukaan katajanmarjat ovat kypsinä luonteeltaan kuumia ja kuivia. Marjoista valmistettua öljyä voi käyttää horkan ja kaatumataudin hoitoon ruoan tai juoman seassa nautittuna ja siveltynä nivuspaiseeseen. Keitettyyn viiniin sekoitettuna kuivatut viikunat ja katajanmarjaöljy tai kuivatut marjat puhdistavat rintaa ja auttavat yskään. 

Koiruoho

Maarianverijuuri

Majavanhausta

Mirha
Naantalin yrttikirjan mukaan mirha on luonteeltaan kuumaa. Se parantaa haavat, vahvistaa vatsaa ja poistaa suusta pahan hajun, puhdistaa mätähaavat huulista, vahvistaa aivoja ja auttaa kohdussa olevaa lasta. Mirha poistaa madot korvista ja suolistosta, ja kuolleen lapsen kohdusta. Yksi siemen juomassa auttaa hengenahdistukseen ja sisäelinten haavoihin. Mirha auttaa päänsärkyyn, kun sitä kuumennetaan viinissä ja nesteellä pestään pää.

Myrtti

Neilikka

Nokkonen

Omena

Oregano
Ks. suitsuke

Punakoiso

Puolanminttu

Päärynä

Ruuta

Salvia

Selleri

Sinappi

Sipuli

Suitsuke
Thule-suitsuke (olibaanihartsi) on Naantalin yrttikirjan mukaan luonteeltaan kuumaa ja kuivaa. Munanvalkuaiseen tai rintamaitoon sekoitettuna suitsuke kirkastaa silmät. Etikan, väinönputken(?) ja maidon kanssa lämmitettynä suitsuke parantaa tuoreen haavan. Aaloen ja munanvalkuaisen kanssa lämmitettynä sitä voi käyttää veristen haavojen ja luunmurtumien sitomiseen. Oreganon kanssa syötynä se saa oksentamaan pään kivut pois, ja hanhenrasvaan sekoitettuna suitsuketta voi käyttää palovammoihin. Etikan tai viinin kanssa lämmitettyä suitsuke auttaa punatautiin.

Valkosipuli

Viikuna
Ks. katajanmarja

Väinönputki
Ks. suitsuke

Purgats

 

Lähteet:

Bergqvist, Johanna 2013: Läkare och läkande. Läkerkonstens professionalisering i Sverige under medeltid och renässans. Lund studies in historical archaeology 16. Lund universitet, Lund.

Häkkinen, Kaisa & Terttu Lempiäinen 2007: Agricolan yrtit. Mikael Agricolan Rucouskirian terveyttä tuovat kasvit, niiden esiintyminen ja käyttö 1500-luvulla. Kirja-Aurora, Turku.

Luostarin yrtti- ja lääkekirja. Teoksessa Naantalin luostarin kirja. Toim. Marko Lamberg & Mikko Kauko. Suom. Rauno Tirri & Seija Tirri. SKS 2017, Helsinki.