Turkulaisen keskiajanelävöitysryhmämme nimi on Pyhän Ursulan kilta, ja elävöitämme todellista, myöhäiskeskiajan Turussa toiminutta kiltaa. Tänään 21.10. on Pyhän Ursulan muistopäivä, jonka kunniaksi ajattelin hieman kertoa, mistä myöhäiskeskiajan hittihahmoksi nousseen jousiampujien ja oppineiden naisten suojeluspyhimyksen Pyhän Ursulan ja hänen 11 000 neitsytseuralaisensa kultissa oli kyse.
Hyvät tarinat alkavat sanoilla ”olipa kerran”, ja niin alkaa myös Ursulan tarina. Olipa kerran, tarkalleen sanoen 300-luvulla jaa., englantilaisen Dumnonian kuningaskunnan prinsessa Ursula. Hänen oli määrä mennä naimisiin pakanallisen brittipäällikkö Conan Meriadocin kanssa, mutta neuvokas Ursula viivytti avioliittoa julistamalla tekevänsä ennen hääyötään Euroopan laajuisen pyhiinvaelluksen. Ursula ja hänen 11 000 neitsytpalvelijaansa vierailivat matkallaan Roomassa, mistä paavi Cyriacus (ei tunneta historiallisista lähteistä) liittyi heidän seurueeseensa. Toivioretkeläisjoukkion taival päättyi kuitenkin vuonna 384 Kölnissä, missä kaupunkia piirittävät hunnit ampuivat Ursulan kuoliaaksi ja teloittivat jokaisen neitsyen, jotka näin kruunattiin marttyyriuden kruunulla.
On hyvin epävarmaa, oliko Ursulaa ikinä olemassakaan. Jos oli, hänestä ei tiedetä varmuudella mitään. Varhaiset kirkkohistorioitsijat eivät mainitse Ursulaa, ja vielä 900-luvun alussa Kölnin marttyyriprinsessan nimi oli itse asiassa Pinnosa – latinankielinen nimi Ursula tarkoittaa muuten ”pientä karhua”. Pinnosan reliikit siirrettiin 900-luvun puolivälissä Esseniin, ja ilmeisesti Ursula ilmestyi neitsytjoukon uudeksi johtajaksi, jottei Köln olisi menettänyt merkitystään orastavan neitsytkultin keskuksena. Vanhimmassa maininnassa Ursulasta mainitaan vain yksitoista seuralaisneitsyttä, mutta 1000-luvulle tullessa seuralaisten määrä oli kasvanut jo 11 000:een, mahdollisesti jonkin asiakirjan lukuvirheen takia.
Ursula tarvitsi taustalleen tarinan, ja 970-luvulta eteenpäin Kölnin vaikutuspiirissä alettiin laatia virallisia marttyyrilegendoja. Vuonna 1106 Kölnistä löytyi antiikin roomalainen hautausmaa, jonka tulkinta ei jäänyt aikalaisille epäselväksi: satojen hautausten luiden täytyi kuulua Ursulan melkoiselle neitsytseurueelle. Keskiajalla katolisen kirkon säädösten mukaan jokaisen kirkon alttarissa tuli olla reliikkejä, eikä etenkään suosituimpien pyhimysten reliikkejä ollut loputtomasti saatavilla. Niinpä 11 000 neitsyen reliikkien löytyminen oli omiaan levittämään Ursulan kulttia ympäri kristikuntaa. 1300-luvulta alkaen neitsyiden reliikit ja Ursulan kultti levisivät voimakkaasti myös Pohjolaan ja Turun hiippakuntaan asti, ja esimeriksi Uppsalan arkkihiippakunnan tuomiokirkossa neitsyiden reliikit mainitaan jo vuonna 1344.
Keskiajan Suomen kattaneessa Turun hiippakunnassakin Pyhän Ursulan muistopäivää vietettiin jo varhain, ja 1400-luvun alussa juhla nostettiin toiseksi korkeimmalle arvoasteelle, totum duplex -juhlaksi. Pyhää Ursulaa kumppaneineen pidettiin niin merkittävinä, että Turun piispa Olaus Magni rakennutti Turun tuomiokirkkoon Pyhälle Ursulalle omistetun kappelin ja alttarin vuonna 1455. Kappeli rakennettiin kirkon tornin eteläpuolelle, mistä piispa Konrad Bitz siirsi Ursulan alttarin myöhemmin 1470-luvulla uuteen Pyhän Katariinan kappeliin, jonka kattoholvissa on edelleen keskiaikainen maalaus Pyhästä Ursulasta sekä kolmesta muusta taivaallisesta pääneitsyestä, Pyhistä Margareetasta, Katariinasta ja Barbarasta. Ursulan yhdistäminen tähän tunnettuun marttyyrineitsytnelikkoon vaikuttaa siivittäneen kultin leviämistä, koska pääneitsyitä pidettiin erityisen väkevinä esirukoilijoina. Alkuperäisen Ursulan kappelin tiloissa on nykypäivänä tuomiokirkon yleisö-wc.
Koska Turun tuomiokirkossa oli Ursulan alttari, siellä täytyi olla myös Ursulan ja 11 000 neitsyen reliikkejä. Tuomiokirkossa on säilynyt pohjoismaisittain poikkeuksellisen suuri kokoelma keskiaikaisia pyhäinjäännöksiä, joita on viime vuosina tutkittu luonnontieteellisin menetelmin. Tämän perusteella reliikkien joukossa on ainakin kaksi, jotka todennäköisesti kuuluvat neitsyiden reliikkeihin. Toisessa on kiinni jopa reliikin tunnisteena authentica-lappu, jonka mukaan pyhäinjäännös on Ursulan seuralaisen Pyhän Benedictan luu.
Todennäköisesti samaan aikaan alttarin perustamisen kanssa Turkuun perustettiin myös Pyhän Ursulan kilta, vaikka kilta mainitaankin ainoan kerran vasta vuonna 1547, kun Kustaa Vaasa määräsi sen lakkautettavaksi muiden katolisten kiltojen tavoin. Kilta sijaitsi Turun Suurtorin laidalla, nykyisen Katedralskolan i Åbo -lukion paikalla. Tällaisten pyhimyskultin ympärille rakentuneiden kiltojen tärkeimpiä tehtäviä oli huolehtia pyhimyksen alttarista kirkossa ja viettää pyhimyksen muistopäivänä juhlat suojeluspyhänsä kunniaksi. Pyhän Ursulan kilta oli yksi kuudesta Turusta tunnetusta keskiaikaisesta killasta, mutta sen säännöt ja jäsenluettelo ovat kadonneet historian hämärään.
Turku ei ollut ainoa paikka keskiajan Suomessa, jossa Pyhällä Ursulalla oli oma alttari. Kuten edellä mainitsin, Ursulan kultti kuului arvokkaimpien kirkollisten juhlien joukkoon, ja sitä vietettiin kaikissa pitäjänkirkoissa. Maskun kirkko oli omistettu Pyhänne Ursulalle ja Johannes Kastajalle, ja ainakin Hattulan Pyhän Ristin kirkon pilariin on maalattu Pyhän Ursulan kuva, jossa marttyyriprinsessa pitelee kädessään tunnustaan, nuolta. Porvoon kirkossa taas on ollut Pyhän Ursulan päätä esittävä hopeinen pyhäinjäännösastia, jossa on ollut Ursulan reliikkejä. Reformaation aikaan relikvaario ja muita kirkon arvoesineitä kätkettiin Anders Olsson -nimisen miehen kotiin, mutta kuningas Kustaa Vaasa sai tietää tästä ja arvotavarat takavarikoitiin kruunulle.
Pelkkä pyhäinjäännösten helppo saatavuus tuskin siivitti Ursulan ja tämän neitsytseurueen kulttia niin suuriin mittoihin. Jännittävällä pyhimyslegendalla on varmasti ollut kultin suosiossa tärkeä osa, mutta keskiajan katolisessa Euroopassa viattomat ja raa’asti murhatut neitsyet nähtiin varmaankin myös pätevinä epäoikeudenmukaisuudelta puolustajina. Toisaalta Ursulan surmaaminen ampumalla yhdistyi myöhäiskeskiajalla kammottuun äkkikuolemaan, ja Ursulasta tuli nuolia täyteen ammutun Pyhän Sebastianuksen tavoin tärkeä auttaja kulkutautiepidemioita vastaan.
Pyhä Ursula ja tämän seuralaiset olivat keskiajan lopun Suomessa liturgisesti ja todennäköisesti myös kansan mielissä tärkeitä pyhimyksiä ja auttajia, mutta reformaation jälkeen neitsytjoukko vaipui täällä unholaan. Katolisessa maailmassa Pyhä Ursula vaikutti vielä 1800-luvulla: esimerkiksi Belgian Lanakenissa on 1860-luvulla Pyhälle Ursulalle omistettu kirkko, jossa säilytetään Ursulan reliikkejä ja jonka piirrokset arkkitehti Herman Jaminé sai Pyhästä Ursulasta näkemänsä näyn inspiroimana. Sittemmin Ursula jäi sivuun myös katolisessa kirkossa, kun II Vatikaanin konsiilin seurauksena 1960-luvulla katolisesta pyhimyskalenterista siivottiin historiallisuudeltaan epävarmoja pyhimyksiä, Ursula muiden mukana. Vaikka harva suomalainenkaan tuntee enää Pyhää Ursulaa, 21.10. on säilynyt kalenterissamme yhä Ursulan nimipäivänä. Siispä hyvää nimipäivää kaikille Ursuloille ja kippis Pyhälle Ursulalle ja 11 000 neitsyelle!
Lähteet:
Arponen, Aki; Maijanen, Heli & Immonen, Visa 2018. From Bones to Sacred Artefact: The Late Medieval Skull Relic of Turku Cathedral, Finland. Temenos 54(2): 149–183.
Hiekkanen, Markus 2007. Suomen keskiajan kivikirkot. SKS.
Montgomery, Scott B. 2009. St. Ursula and the Eleven Thousand Virgins of Cologne: Relics, Reliquaries and the Visual Culture of Group Sanctity in Late Medieval Europe. Peter Lang.
Rinne, Juhani 1948. Turun tuomiokirkko keskiaikana II. Alttarit ja kirkolliset toimitukset. Turun tuomiokirkon isännistö.
Maisterin mietteet 
Vastaa