Meille tutut joulumausteet, kaneli, neilikka, muskotti ja inkivääri ovat kulkeutuneet Pohjolaan jo keskiajalla. Silloin ne eivät kuitenkaan olleet nimenomaisesti joulumausteita, vaan ympäri vuoden nautittuja kalliita maku- ja lääkeaineita. Keskiajalla kiinnitettiinkin erityistä huomiota ruoka-aineiden lääkinnällisiin vaikutuksiin.
Lääketieteellistä ajattelua hallitsi antiikin aikana syntynyt humoraalioppi, jonka mukaan terveyden ylläpitäminen vaati ruumiinnesteiden tasapainoa. Tässä ajattelussa kaikilla asioilla oli kahdenlaisia ominaisuuksia: ne olivat joko kylmiä tai kuumia ja kuivia tai kosteita. Talvi oli erityisen vaarallinen vuodenaika, koska kylmyytensä ja kosteutensa takia se lisäsi liman määrää kehossa ja saattoi johtaa flunssan kaltaisiin hengitystieinfektioihin. Tätä kylmyyttä vastaan saattoi taistella nauttimalla omianisuuksiltaan kuumia ja kuivia ruoka-aineita, kuten viiniä ja lämmittäviä mausteita.
Mikael Agricola antaa Rucouskiriansa (1544) kalenteriosassa terveysohjeita joka kuukaudelle. Joulukuusta hän sanailee näin:
Telle kwlla sopi caikinaijsta roca szödhe
(ninquin Plato sano) ia iodha lemmind
ioma/ Ja pään ia rinnan lämmine pitemé
pite / Nijn ouat lämbymet yrtit maxan ia
pään hyuexi. Carta werta laskemast.
Joulukuussa tulee siis syödä monipuolisesti ja nauttia lämpimiä yrttejä ja kuumaa juomaa. Mitä nämä lämpimät yrtit ovat, käy selvemmin ilmi tammikuun terveysohjeesta:
Telle kwlla sömen pite. (ninquin Almāsar
sano) Ingfäria / Pippuroijta / Caligot /
ia Nelike. Ia swrustamata wähä Wina /
ia eij Mettä iooman / Eyke pää szonda is-
kemen / mutta maxa szonda / ios hätä käske
Agricola ei tarkoita viinalla tislattua alkoholia vaan viiniä; mesi sen sijaan viittaa joko simaan tai sahtiin. Agricola tekee pienen erehdyksen viitatessaan tiedonlähteenä al-Manṣūriin, joka ei suinkaan ollut lääkäri, vaan kuvernööri, jolle arabialainen lääkäri Muhammad ibn Zakariyā Rāzī (Agricolalle ”mestari Rasis”) omisti lääketieteellisen kirjansa Kitāb al-Manṣūrī (”Kirja Mansurille”). Joka tapauksessa tekstissä mainitut lämpimät yrtit ovat inkivääri, pippuri, galanganjuuri ja neilikka. Nämä sopivat nykypäivänäkin joulunajan ruokien ja juomien mausteeksi, ja tässä seuraa kaksi keskiaikaista terveysreseptiä, joiden avulla mieli pysyy virkeänä ja vilu loitolla: Hypocras-viini ja Hildegard Bingeniläisen (k. 1179) hermo- ja älypiparit.
Hypocras-viini
Jo antiikin roomalaiset nauttivat maustettua viiniä, mutta keskiajan mittaan makea, lämmittävä viini levisi myös Rooman valtakunnan historiallisten rajojen ulkopuolelle Pohjois-Eurooppaan asti. 1300-luvulta lähtien tätä myös piment-nimellä kutsuttua viiniä alettiin nimittää englantilaisessa ja ranskalaisessa kirjallisuudessa nimellä hippocras tai hypocras kunnianosoituksena antiikin tunnetulle lääkärille Hippokrateelle.
Hypocras-viini on makeaa ja mausteista, ja sitä tarjottiin ennen kaikkea ruoansulatusta edistävänä lääkkeenä. Seuraava resepti perustuu ranskalaiseen 1300-luvun reseptikirjaan Le Ménagier de Paris:
1 litra punaviiniä
1,5 dl ruokosokeria
1 rkl inkivääriä
½ rkl tai 2 tankoa Ceyloninkanelia
ripaus neilikkaa
ripaus muskottia
ripaus pippuria (mustapippuria, pitkäpippuria tai melenguetapippuria)
1 pieni pala galanganjuurta
Ota kattilaan hieman viiniä, lisää sokeri ja lämmitä, kunnes sokeri on liuennut. Älä keitä. Lisää astiaan loput viinistä ja mausteet. Anna maustua viileässä vähintään 2 tuntia tai yön yli. Siivilöi valmis juoma pulloihin ja nauti kylmänä tai lämmitettynä muutaman päivän sisällä.
Yksinkertaisimmillaan riittää, että viinin maustaa sokerilla, inkiväärillä, kanelilla ja neilikalla, mutta mitä enemmän mausteita, sitä täyteläisemmän makuista juomaa saa.
Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypiparit
1100-luvulla elänyt nunna Hildegard Bingeniläinen oli tunnettu mystikko, kirkkomusiikin säveltäjä ja lääkeyrttituntija. 1150-luvulla kirjoittamassaan lääketieteellisessä kirjassa Physica Hildegard käsittelee muskotin moninaisia hyötyjä. Tässä yhteydessä hän antaa varsin yksinkertaisen piparkakkureseptin: hieman muskottia, saman verran kanelia ja ripaus neilikkaa jauhetaan ja sekoitetaan taikinaksi täysjyvävehnäjauhojen ja veden kanssa. Tästä leivotaan kakkuja, joita tulee syödä usein, sillä piparkakku ”poistaa kaiken katkeruuden sydämestä ja mielestä, avaa sydämen ja vahingoittuneet aistit ja tekee mielen hilpeäksi” (Physica XXI). Alla on Birkkalan tilan reseptistä mukailtu nykyaikaiselle piparileipurille tuunattu, hieman rasvaisempi ja sokerisempi resepti:
225 g voita
1½ dl ruokosokeria
1–2 kananmunaa
5–5½ dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl muskottipähkinää
1/4 tl neilikkaa
1½ dl mantelijauhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja muovaa taikina muutaman cm paksuisiksi tangoiksi. Laita tangot jäykistymään jääkaappiin noin tunniksi. Leikkaa niistä 1 cm paksuisia piparkakkuja ja aseta uuninpellille. Paista piparkakkuja 175 asteessa noin 15 min ajan.
Keskiajan lääketieteessä sokeri nähtiin lääkeaineena. Hildegardin mukaan kuivattu sokeri vahvistaa aivoja ja keuhkoja. Hildegardin mukaan myös voilla oli hyviä terveysvaikutuksia: se auttaa yskään ja turvotukseen. Terveitä voi vahvistaa, mutta Hildegard neuvoo lihavuudesta kärsiviä nauttimaan voita kohtuudella.
Näillä resepteillä mukavaa joulua!
Maisterin mietteet 
Vastaa