”Keskiajan” ruttolääkärit

Pitkällä nokalla varustettuun naamioon ja kaapuun sonnustautunut ruttolääkäri on tuttu hahmo keskiajan populaarikuvastossa, kuten keskiaikamarkkinoilla ja elokuvissa. Hahmo on niin ikoninen, että siinä suorastaan kiteytyy keskiajan julmuus ja taikauskoisuus: naamion nokka kun oli täytetty raikastavilla, pilaantunutta ilmaa suodattavilla yrteillä. Hyvä esimerkki tästä on Explore-lehden melko karmean keskiaikanumeron kansikuva:

kolkkokeskiaika

Ruttolääkäri näyttää elävän myös historian oppikirjojen kuvastossa, kuten vuonna 2017 ilmestyneessä oppikirjassa Mennyt II  (Edu kustannus):

Mennyt
Ruttolääkäri kuvattuna alakoulun historian oppikirjaan Mennyt II (Edu kustannus 2017), kuva Mats Minnhagen. Rohkenisin epäillä, että kuva ei anna täysin oikeaa käsitystä keskiajan arjesta.

Kuvaston ongelma on se, ettei keskiajalla ollut nokkanaamioon pukeutuneita ruttolääkäreitä.

Ensimmäisen kerran tällaisen asun mainitsee Ranskan kuningas Ludvig XIII:n henkilääkäri Charles de Lorme vuonna 1619, ja häntä pidetään yleisesti sen keksijänä. Tämä tapahtui siis lähemmäs kolmesataa vuotta mustana surmana tunnetun paiseruttoepidemian jälkeen, pitkälle uuden ajan puolella.

800px-Paul_Fürst,_Der_Doctor_Schnabel_von_Rom_(Holländer_version)
Paul Fürstin kuva ruttolääkäristä noin vuodelta 1721. Wikimedia Commons.

Charlesin kehittämä lääkäriasu oli omana aikanaan kekseliäs. Koska ruton uskottiin leviävän miasmateorian mukaan saastuneen ilman kautta, ruttolääkärin puku oli käytännössä varhaismoderni suojapuku. Umpinaisen puvun vahakangas ja nahka estivät saastuneiden kaasujen pääsemisen puvun sisään, ja hengitysilma puhdistui kulkiessaan nokan läpi. Vaikka käsitys ruton leviämistavasta oli virheellinen, asu varmasti jossain määrin suojeli ammatinharjoittajia tartunnalta.

Ruttolääkäriasut olivat käytössä etenkin Ranskassa ja Italiassa, ja puvun kultakautta vaikuttaa olleen 1600-luku. Ruttolääkärin hahmo on jäänyt elämään Italian Commedia dell’arte -teatterissa, ja Venetsian karnevaaleissa ruttolääkäri, il Medico della Peste, on edelleen yleinen hahmo.

Beak_doctor_mask
Ruttolääkärin karnevaalinaamio Venetsiassa. Tracy/Wikimedia Commons.

Niin vetävän näköisiä kuin ruttolääkäripuvut ovatkin, toivoisin, että ne katoaisivat keskiaikaa esittävistä yhteyksistä ja varsinkin oppikirjojen keskiaikaosioista. Paiserutto oli osa myöhäiskeskiajan todellisuutta, mutta linnunnokkaiset lääkärit eivät olleet.

Jos sinua kiinnostaa kuitenkin esittää ruttolääkäriä muissa kuin keskiaikayhteyksissä, Etsystä löytyy vaikuttava kokoelma upeita ja taatusti epäautenttisia ruttolääkärinaamioita.

 

Lähteet:

Boeckl, Christine M. 2000. Images of plague and pestilence: iconography and iconology. Truman State University Press.

Trendacosta, Katharine: The ”Science” Behind Today’s Plague Doctor Costume

Wikipedia: Plague doctor costume, luettu 13.4.2019.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: