Uusia ja vanhoja pyhimyksiä

Valtakunnan mediassa ei huomioitu kovin laajasti viime viikonlopun historiallista tapahtumaa, vaikka ehkä olisi pitänyt. Valamon luostarissa järjestettiin ensimmäisen suomalaisen ortodoksisen pyhän eli pyhimyksen, Pyhittäjä Johannes Valamolaisen (k. 1958) kanonisaatiojuhla. Seurasin juhlaa suurella mielenkiinnolla, koska edellisestä kanonisaatiosta Suomessa on jo yli 500 vuotta: Turun piispa Hemming (k. 1366) julistettiin autuaaksi Turun tuomikirkossa vuonna 1514. Autuas (beatus) on katolisessa kirkossa pyhyyden ensimmäinen aste.

Hemming
Lohjan kirkossa on säilynyt mahdollisesti Autuasta Hemmingiä esittävä kuva. Kuva: P. O. Welin/Museovirasto.

Useimmat suomalaiset tuntevat Pyhän Henrikin, mutta Autuas Hemming on jäänyt paljon vieraammaksi. Ruotsin Bälingessä syntynyt Hemming oli tarmokas Turun piispa, joka kehitti hiippakuntaansa ahkerasti. Hän oli myös Pyhän Birgitan (k. 1373) henkilökohtainen ystävä, ja Birgitta hyödynsi Hemmingin kansainvälisiä suhteita lähettämällä piispan epäonnistuneelle diplomaattiretkelle päättämään satavuotista sotaa Englannin ja Ranskan välillä. Yhtä tuloksettomasti Hemming yritti taivutella paavia palaamaan Roomaan Ranskan Avignonista, mutta yrittipä kuitenkin.

Keskiajalla pyhimykseksi julistamisen vähimmäisaika oli katolisessa kirkossa teoriassa 50 vuotta henkilön kuolemasta, ja ilmeisesti heti tämän ajan kuluttua Hemmingin haudalla Turun tuomiokirkossa alettiin pitää kirjaa piispan esirukousten aikaansaamista ihmeistä. Tätä listaa ei ole säilynyt, mutta ihmeet olivat ehkä samanlaisia, joita Pyhältä Birgitalta kirjattiin ylös Vadstenassa: sokeiden ja rampojen paranemista ja eksyneiden löytämistä kotiin. Hemmingiä kunnioitettiin pyhänä jo 1400-luvulla, ja Turun tuomiokirkon lukkarinsääntö määräsi polttamaan kynttilää hänen haudallaan.

1500-luvun taite oli Ruotsissa varsinaista pyhimysten kulta-aikaa. Ensin Pyhän Birgitan tytär, Autuas Katariina (k. 1381), kanonisoitiin vuonna 1489 Vadstenassa paavi Innocentius VIII:n luvalla. Innocentiuksen seuraaja, paavi Aleksanteri VI Borgia vaikuttaa olleen erityisen myötämielinen ruotsalaisten pyhimysten suhteen: hänen luvallaan kanonisoitiin Autuas Brynolf Skaralainen (k. 1312) vuonna 1492 Skarassa, Pyhä Ingrid Skänningeläinen vuonna 1507 Skänningessä, Autuas Hemming vuonna 1514 Turussa ja Autuas Nikolaus Hermaninpoika vuonna 1515 Linköpingissä.

Hemmingin kanonisaatio sai luvan jo vuonna 1497, mutta Kalmarin unionin sisäisten sotien takia itse juhlan järjestäminen venyi toistakymmmentä vuotta. Juhlan kulku tiedetään melko hyvin ohjeista, jotka Hemming Gadh välitti Roomasta Turkuun. Niiden perusteella koko kaupunki oli kaunistettu ja Turun tuomiokirkon keskelle oli rakennettu komea puinen lava, jolla juhlamessu tapahtui. Sadat kynttilät valaisivat lavaa, ja kirkko oli koristeltu köynnöksin ja piispan kuvin ja vaakunoin. Paikalla oli valtakunnan kermaa, kuten Upsalan arkkipiispa Jakob Ulfsson, Strängnäsin piispa Mattias Gregersson ja tietysti Turun piispa Arvid Kurki.

Pyhimyksen reliikit nostettiin juhlallisesti haudasta ja niitä kuljetettiin juhlasaatossa kirkon ja kirkkomaan ympäri. Juhla huipentui Hemmingin autuaaksijulistamiseen ja ehtoollisen asettamiseen. Tapahtuman tärkeitä hetkiä korostettiin vapauttamalla eläviä lintuja ja heittelemällä lehteriltä kukkien terälehtiä, ehtoollisleipiä ja ruudilla täytettyjä pähkinänkuoria, jotka räjähtivät kuin ukkosen iskut.

M012_HK6429_279
Autuaan Hemmingin pyhäinjäännösarkkuna pidetty laite Turun tuomiokirkosta. Todellisuudessa arkku on kuitenkin Hemmingin kanonisaatiota selvästi vanhempi ja se on voinut kuulua esimerkiksi Pyhälle Henrikille. Kuva: P. O. Welin/Museovirasto.

Unioni oli kuitenkin myrskyssä, eikä Hemmingin kultti ehtinyt kestää kauan. Vain seitsemän vuotta myöhemmin kaikki juhlaan osallistuneet piispat olivat kuolleet: Jakob Ulfsson vanhuuteen, Mattias Gregersson mestaamalla Tukholman verilöylyssä ja Arvid Kurki hukkumalla paetessaan tanskalaisia sotilaita. Tanskan kuningas Kristian II hirtätti juhlan ohjeet laatineen Hemming Gadhin Raaseporin linnalla, koska piti häntä epäilyttävänä takinkääntäjänä. Kustaa Vaasan noustua Ruotsin kuninkaaksi hän peruutti kirkon omaisuuden itselleen vuonna 1527, ja pian sen jälkeen pyhimyskultit loppuivat Ruotsin valtakunnassa. Hemmingin kohdalla tätä ehti siis kestää vain 13 vuotta.

Hemmingin reliikit ovat kadonneet, mutta häntä ei suinkaan ole unohdettu. Turun katolinen Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin kirkko on omistettu hänelle, ja Suomen katolinen kirkko ajaa kanonisaation jatkamista vakavissaan. Facebookissakin toimii asiaa ajava ryhmä Autuaasta piispa Hemmingistä pyhimys! Hemming voi siis edelleen hyvin, mutta toivoisin myös Turun tuomiokirkon nostavan omaa pyhimystään näkyviin enemmän, samoin kuin Ruotsin keskiaikaiset kirkot ovat nostaneet omiaan. Pyhimykset ovat tärkeä osa Suomen kulttuurihistoriaa ja kuten ortodoksisen kirkon uudet pyhät osoittavat, myös edelleen elävää kulttuuria, pilkahdus keskiajalta tässä päivässä.

 

Lähteet:

Klockars, Birgit 2017 (1960). Turun piispa Hemming. Birgittalaissiraten ystävät ry.

Rinne, Juhani 1932. Pyhä Henrik: Piispa ja marttyyri. Otava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: