Laskiaispullan alkuperä

Laskiaisena törmää jokavuotiseen kysymykseen: hillolla vai mantelimassalla? Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on palata alkuperäiseen keskiaikaiseen laskiaispullaan ja jättää täytteet kokonaan pois!

Keskiajalla laskiaispullana syötiin hienoista neliskanttista tai ristinuotoista vigg-leivosta. Jos halusi oikein herkutella, leivoksen saattoi kastaa kuumaan maitoon tai muna-maitoseokseen. Kuva: Elina Helkala.

Katolisella keskiajalla laskiainen tarkoitti siirtymistä arkisesta ruokavaliosta pääsiäistä edeltäneeseen 40 päivän paastonaikaan . Paaston aikana eläinkunnan tuotteiden syöminen kalaa lukuun ottamatta oli kielletty, ja siksi laskiaisena piti syödä mahdollisimman täyttävää, rasvaista ja lihaisaa ruokaa, että ankara paasto oli helpompi kestää. Kaikkina vuosina keskiajan talonpojalle ei tosin ollut ruokavaliossa paljon karsimisen varaa, koska huonompien satovuosien jälkeen viljalaarit alkoivat kevättalvella jo huveta hälyttävästi, eikä luonto tarjonnut vielä tuoretta ravintoa. Paasto oli siis kirkollisen perinteen lisäksi olosuhteiden sanelema pakko.

Vehnäleipä (vigg tai strut) ja ruisleipä (skonrogg) kuvattuna Malmön (vas.) kaupunginkirjaan 1524 ja Helsingörin käräjäkirjaan 1550. Wikimedia Commons.

Mutta paastosta pullaan: nykyinen, kermalla täytetty laskiaispulla on verraten uusi ilmestys, joka sai tutun muotonsa 1800-luvulla monien vaiheiden jälkeen. Halusin selvittää pullan täsmällisen alkuperän, ja kävi ilmi, että laskiaispullan juuret juontavat hienoista vehnäjauhoista leivottuun keskiajan leipään, joka tunnetaan Pohjois-Saksassa nimellä Hetwecken, ruotsiksi vigg, strut tai hetvägg. Leivos oli salmiakkiruudun tai ristin mallinen, eikä se ollut vain laskiaisen herkku vaan yleinen juhlaleipä. Rikkaampi väestönosa saattoi syödä vehnäleipää päivittäin, mutta useimmille ihmisille se oli harvinaista ylellisyyttä. Laskiaiseen se yhdistyi, koska vehnäleivät olivat sallittu ruoka paastonaikaan, ja toisaalta siksi, että laskiaisena oli lupa mässäillä tavallista paremmin ja tavallista hienommalla leivällä.

Leivosta on kuvattu Pohjolan kivikirkkojen seinille juhla-aterioita esittäviin kuviin, ja tiettävästi leivän vanhin esiintyminen tässä roolissa on 1200-luvun maalauksessa Everlövin kirkossa Jyllannissa, Tanskassa. Tietääkseni yhdessäkään Suomen kirkkomaalauksessa ei ole kuvattu juuri ristinmallista vehnäleipää, mutta toinen hieno leipä, siivilöidyistä ruisjauhoista leivottu kolmiomainen skonroggen on kuvattu Kalannin kirkon viimeistä ehtoollista esittävään maalaukseen noin vuodelta 1470. Lohjan kirkon syntisten pöytää kuvaavassa holvimaalauksessa taas on toisenlaisia, sämpylämäisiä leipiä.

Syntisen hauskaa menoa oluen, noppapelin ja nisuleipien ääressä Lohjan kirkon kattomaalauksessa 1510-luvulta. Kuva: Matti Huuhka/Museovirasto (CC BY 4.0).

Vigg-leipä ei välttämättä ollut makeutettu, mutta sen tarjoiltiin usein voilla tai voi-muna-maitoseokseen dipattuna. Suomalaisessa kansankulttuurissa eli pitkään keskiajan jälkeenkin uskomus, että laskiaisena sormien tuli kiiltää rasvasta, eikä sitä saanut nuolla tai pyyhkiä pois, tai muuten viikatteen terä tylsyisi kesällä. Kaikkein rikkaimmat yhteiskunnan kerrokset saattoivat maustaa hienoimmista jauhoista tehdyn vehnäleipänsä kalliilla mausteilla, kuten sahramilla ja sokerilla.

Nykypäivänä Tanskassa valmistetaan edelleen keskiaikaisen perinteen mukaisia, ristinmallisia strutte-nimisiä laskiaispullia. Resepti sellaisten tekemiseen löytyy vaikkapa täältä (tanskaksi). Kokeilin itse soveltaa sahramileivän reseptiä Hannele Klemettilän Keskiajan keittiö -kirjasta (Atena 2007), ja lopputulos oli mukavan sahraminen:

Noin 2 l puolikarkeita vehnäjauhoja
½ l vettä
35 g hiivaa
2 dl sokeria
1½–2 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä
3 munaa
½ g sahramia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää loput aineet, viimeiseksi jauhot, ja vaivaa. Anna kohota liinalla peitettynä. Leivo pötköiksi, leikkaa tasaisen kokoisiksi paloiksi ja pyörittele paloista pullia. Tee jokaisen pullan kylkiin syvät viillot, ja vedä sisäpuolta ulos niin, että pullasta tulee ristin mallinen. Käännä toisin päin ja paista 200 asteisen uunin alaosassa noin 15 minuuttia.

Pitkiä pellavia ja kohtuullista paastonaikaa!

Lähteet:

Bringeus, Nils-Arvid 1974. Den rike mannens måltid. Kulturens årsbok 1974, 81–102.
Klemettilä, Hannele 2007. Keskiajan keittiö. Jyväskylä: Atena Kustannus.
Vilkuna, Kustaa 1995. Vuotuinen ajantieto. Helsinki: Otava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: